keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kirjansidontaa

Nyt on takana kaksi iltaa kirjansidontaa. Kirjojen kannet ovat nyt valmiina ja samoin blokki, seuraavaksi tehdään reijät kansiin ja kiinnitetään blokki kansiin ompelemalla.
Kirjaan sai miettiä jonkin oman jutun ja mulla oli siihen kaksikin vaihtoehtoa. Toinen olisi ollut heppa-aiheinen; olisin tehnyt kannet yksivärisestä kankaasta ja painanut kanteen hepan muotoisen painatuksen. Siihen olisin muodon ottanut piparkakkumuotista. Ja kirjan selkään olisin laittanut jouhista tehdyn tupsun.
Päädyin kuitenkin tekemään toisen vaihtoehdon, joka on vuohiaiheinen. Kangaskaapissa oli vielä kesällä rankalla kädellä tehdyn harvennuksen jälkeenkin noin kymmenisen vuotta marinoitunut pellavakangas, jossa on mustia vuohenkuvia. Tämän kankaan siis valitsin kansikankaaksi ja kirjan selkään ompeleisiin aion laittaa jonkin vuohensarvista joskus sahaamani palasen.
Tässä kannet, ne leikattiin 2 mm pahvista, selästä tuli 3 cm leveä ja 5 mm sarana joka vahvistettiin kankaalla sisäpuolelta.

 Tässä kannet sisäpuolelta päällystettyinä.

Tässä blokki valmiiksi kiinnitettynä. Haluan tehdä kirjasta albumimaisen, niin että siinä on tilaa kiinnittää kuvia. Siksi tein selkään taitokset joilla sitä tilaa tulee. Taittelun jälkeen blokkeihin porattiin kaksi reikää porakoneella ja näihin reikiin laitettiin pätkät paperinarua. Narun päät avattiin ja liimattiin. Nämä narut pitävät blokin sivut paikallaan kansiin kiinnittämisen aikana.

Naskalilla merkitsin jo tulevien ompeleiden paikat. Niitä varten porataan myös reijät blokkiin, mutta kansiin reijät tehdään naskalilla.

Nämä askartelut on olleet ihan mielenkiintoisia. Mutta yksi asia minua hämmästyttää. Ja se on "suttupapereiden" puute. Ammattikoulussa opin että aina käytetään makkelipapereita liimausalustoina ja suojaamassa kaikkea mitä hangataan liimauksen jälkeen taittoluulla kiinni. Samoin kuin kaikki laitetaan papereiden väliin painon alle liimauksen jälkeen. Ourassa käytetään kuitenkin vain muoveja liimausalustoina ja se on todella hankalaa, kun liimaa menee kuitenkin muoviin ja sitten se sotkee jos ei ihan heti pyyhi sitä jollain pois. Suttupapereiden kanssa kun paperi heitettiin aina heti pois kun siihen tuli liimaa ja näin oli aina puhdas alusta missä työskennellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti